11/30/2014

Huivi ja sen lapset.

Elämäni nopein marraskuu. Valottomuutta en ehtinyt pysähtyä miettimään, kalenterimerkintöjä löytyi riittävästi ja keskimäärin kohtalaisella fiilikselläkin mentiin. Valoa kohti, kyllä se tästä.


Parempi tulevaisuus edessä

Viikko sitten perjantaina klo 14 iltapäivällä heräsimme ystävän kanssa ajatukseen, että illalla saattaisi olla mahdollisuus viettää aikaa kahden, ilman lapsia, ilman miehiä. Spesiaalitilanne siis. Normaalit ihmiset saattaisivat miettiä tässä kohtaa irtiottoa arjesta ja kotiympyröistä, mutta meille tämä oli mahtava mahdollisuus valloittaa kaikki pöydät ja vapaat pinnat käsitöillä. Ja hei lainasaumuri, mikä loistava mahdollisuus!


Oha ne kivoja.

Mää olen jo pidemmän aikaa haaveillut lenkkihuivista, joka olis tehty vanhoista Marimekon raitapaidoista. Omissa kirppiskasseissa pyöri muutama paita ja tajusin niitä jossain kohtaa pyytää tutuiltakin. Nyt on lenkkihuiveja ja jouluyllärit pilattu, koska lupaan, että näitä niistä paketeista sitten löytyy. Olen aivan surkea muutenkin pitämään tämmösiä juttuja yllätyksinä; hullun lailla innostun näistä ja kailotan innostukseni eteenpäin. Maantaina vein työkaverille huivin, joka oli tehty hänen miehensä vanhoista paidoista. Oih!

Näistä tuli ihan huippuja!

Pupulovee.

Trikoon kanssa askartelu ei jäänyt siihen. Perjantai-ilta kului raitapalojen ja magneettitouhujen kanssa, mutta lauantaina jatkettiin saumurileikkejä. Lähiseutujen lapsille huiveja ja riitti näistä jokunen sitten joulupuotiinkin. :)



#panelia
Ompelukoneen ääressä on hihitelty myös näille tablettipussukoille. *tirsk* 

Punainen Talli

 Ja tänään sain viettää koko päivän apulaisena pienessä navettapuodissa tässä omalla kylällä. Tuo tunnelma tuolla on jotain makeaa; pehmeää ja mausteista, rauhallista ja kuitenkin niin piristävää. Kliketiklik - FB:sta löytyy sivut ja lämpimästi suosittelen vierailua näillä hoodeilla.


Lisää kuvateksti

Ja joulukuu huomenna! Pienempi kääpiöistä on toista tuntia pyörinyt sängyssä odottaen luukun avaamista ja kieltämättä munkin tekis mieli jo käydä kurkkimassa näiden boksien sisältöä. Olin onnekas kun sain käsiini yhden näistä Handun joulukalentereista - pieni lankavyyhti jokaiselle päivälle ennen joulua! Projektikin näille on jo aloitettu. Viime vuonna en ymmärtänyt hyvän päälle ja jätin Missä Neuloimme Kerran -blogin joulukalenterisukat tekemättä. Korjaan virheen nyt ja aloitin jo kärkien tekemisen.

Marraskuun päättyminen tarkoittaa myös sitä, että numeroita pitäisi taas iskeä tauluun. Mahtava messureissu sai aikaan mahtavat numerot! Aika super!

Marraskuu
Häipyneet grammat: neulottu 633, lahjoitettu/myyty 350
Lisääntyneet grammat: 1800
Erityishuomiota: Ostetuista langoista peräti 300 g on jo muuttunut valmiiksi työksi!
 

 

1 kommentti:

  1. Hauskannäköisiä tuli huiveista kun käytit erilaisia kuoseja. :) Joulukalentereista näkyy nyt useissa blogeissa olevan -minä se tylsänä en ota osaa mihinkään enkä edes omaa joulukalenteria, mutta seuraan innolla toisten touhuja... :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)