10/20/2014

Hiuka pehmeet touhuu.

Eräänä iltana kävi niin, että puikoilta putosi huokausten saattelemana pari sukkia. Ei enää, tää ei oo enää kivointa. Hanskatti, vantutti, lapastutti. Toisella olkapäällä istui lapasen henki ja toiseen korvaan kaikui isomman kääpiön kotityöinto: "määjärjestänsunlankalaatikkosminkätakiakaikkionkeskennytteetkaikkikeskeneräisetvalmiiksikoskamääsaanjotain."

Tottelin  molempia.


Peehekuva

Lapasinnostuksen ykköspari ei ole ehtinyt vielä kuvauskuntoon. Kakkos- ja kolmosparin kohtalo oli huomattavasti parempi kuten kuvasta näkyy. Nelos- ja vitosparikin odottaa jo esittelykunnossa. 


Tehdäkö tupsu vai ei tehdä tupsu?

Kesällä loin silmukat tähän pipoon paniikissa kun jollekin automatkalle piti saada matkaneulomus. Työ edistyi kaikki neljä kerrosta ja sen jälkeen saattoi käydä niin, että unohdin koko pipon. Meillä on siis kotityöinnostus päällänsä ja tämäkin löytyi niissä tohinoissa. En ymmärrä moista innostusta ollenkaan, mutta yritän parhaani mukaan kanavoida innostuksen todellisiin kohteisiin. Joulusiivo keittiön laatikoissa on jo tehty ja ikinä ei säilykepurkit ja makaroonit ja pastat ole olleet näin ojennuksessa. Servettiostoksillekin pitää lähteä kun pöytä on katettu niin säntillisesti viime aikoina. O_o. 

Mutta se pipo. Kuva ei kerro langan oikeaa väriä; tämä on vähän enemmän neon oikeasti. Malli on Irish Girlie Knitsin Miles to go. Edessä on tuollainen palmikko-lehdykkä -kuvio ja muutoin pipo on sileää. Ei mee hukkaan väkijoukossa.


"Koitetaas se sydän."

Kauniita lapasmalleja on todella vaikea löytää. En halua lähteä vielä kirjoneuleen tielle vaan halusin malleja paksummille langoille. Kohtasin seinän. Ilmaismalli Simple Autumn Mitts on vähän sinne päin, mutta tuo kuvion keskisilmukka näyttää ainakin mun käsialalla aivan liian huomiotaherättävältä. Njäh. Aika njäh oli myös tuo oikean käden kulmakipsi, josta onneksi on nyt jo päästy eroon. 


Osaan mä tälläkin kädellä. 

Onneksi aina voi mennä lanka edellä jos tuntuu että malli ei ota sopiakseen. Ihanan väriset raitulit, pelkkää pehmeyttä ja suloisuutta. Silmukkamäärät ja peukalokiilan ohjeet ovat samat molemmissa lapasissa. Puikkoja taisin vähän pienentää tätä mallia varten. 


Ei lisättävää. Nää on hurmaavat.


Siivet sopi mukaan.
Viiden lapasparin jälkeen sukatti taas hiukan. Näistä toinen sukka valmistui jo joskus syyskuulla, mutta hanskatuksen iskettyä en saanut tartuttua puuttuvaan pariin aiemmin. Teen nyt harkitun riskin kun isken nämä tänne, sillä sukat lähtevät pukinkonttiin! Oi kivaa! Lanka on Handun liukuvärjättyjä sukkalankoja, joka toimitetaan kahdella pikkuvyyhdillä.

Missä vaiheessa jouluvalmisteluja siellä mennään? Mä olen lukenut väen kokemuksia siitä, että lahjoja ei paketoitaisikaan vaan käsityöt voisi laittaa yhteen koriin, josta jokainen voisi valita itselleen sopivan. En ole vielä päässyt selville, että olisko tää hyvä vai ei. Miinussarake on voitolla, koska sitten ei saisi paketoida mitään ja yllätysmomentti olisi pienempi. Kaksi kuukautta ja neljä päivää. Kyl täs ehtii miettiä. Sillai kai.

10/04/2014

Ne on niin neon.

Häikäistykää, hän on palannut. Hulinaa on riittänyt ja jaksaminen ei ole aina riittänyt tänne koneelle asti. Kiitos kun olette kyselleet perään. Meillä on kahden kuukauden aikana aloitettu eskaria, yritetty ja löydetty uusia harrastuksia, kipsattu raaja, kerätty kotityöpisteitä, suunniteltu joululahjoja..eniten ehkä koitettu pysyä arjen vauhdissa mukana.

Syyskuussa suunniteltujen projektien jono piteni valtaviin ulottuvuuksiin kun Veera Välimäki julkaisi uuden Huivileikki -kirjansa. Pelkkiä torsotuotteita yksien kansien väliin, ei yhtään mun juttu. Yhtään ei innosta. Mun piti viikolla jo laittaa sieltä joku puikoille, mutta vanttuutus ja hanskatus iski takavasemmalta edelle. Nyt on kolme paria valmiina joten ensiapu siihen oireeseen annettu. Seuraavaksi saa huivittaa.


Seon valtava neon.

Seurasin (stalkkasin?) kesällä Instagramissa kun Veera neuloi jotain kirkasta ja keltaista. Malli ei selvinnyt ollenkaan, mutta silloin päähäni jäi, että jos joskus käsiini tuota madelinetoshin Edison Bulbia (neonkeltainen) saan, niin voijee. Esitin toiveeni ääneen kun Titityyhyn tilattiin uutta satsia ja samoihin aikoihin kun sain lankani, Veera julkaisi tämän Neon Beast -mallin, joka siis oli se huivi, jota hän oli kesällä neulonut. Se oli menoa se. 


Neon muuten uudet silmälasit.

Neuloin huivia lähes maanisesti. Onneksi näin, koska valmiina tää on niin ihana. Väri ei sovi minkään kanssa yhteen eikä se häikäsevän keltainen sävy edes pue mua. Haluaisin pukeutua päästä varpaisiin mustaan, niin sitten tää vois jotenkin olla ok. Asia on kuitenkin jäänyt sikseen ja olen käyttänyt tätä kyllä ihan minkä kanssa vaan! Neonlovea. 


Pinkkikin on aika neon. 

Kaveriksi neonkeltaiselle tuli mustanharmaata Dirty Pantheria sekä merinosilkkiä, Plucky Singleä, neonpinkissä sävyssä Miss Manners. Jätin reunuksen ohjetta kapeammaksi, koska halusin vähäsen mustaa jämää, että saan tästä vaik pipon vielä kaveriksi. Olisko se vähän enemmän sopivannäköistä..?

Neonhirviö
Neon Beast - Veera Välimäki
madelinetosh tml Dirty Panther
madelinetosh tml Edison Bulb
the Plucky Knitter Plucky Single Miss Manners
4 mm
206g
muuta: SUPERJEE

Näin me maalla neonia blokataan.

Taivaskin yritti olla vähän neon. Ja onneks mulla on lisää esiteltävää teille; jos vaikka heti huomenna?

Loppuun vielä surulliset kulutuslukemat elo-syyskuulta:
Häipyneet grammat: neulottu 626, lahjoitettu/myyty 300
Lisääntyneet grammat: 1025