Mind the gap!

En oo sitte ikinä lähtenyt matkalle näin huonosti valmistautuneena; siis suorastaan ei-valmistautuneena. Matkakohteen valinta tapahtui perusteella "hei tänne olis halvat liput" ja koska kohde ei suoranaista inhoreaktiota saanut aikaan, niin sieltä ne liput sitten postilaatikkoon piippasivat itsensä. Matkalle lähdettiin suoraan ylioppilasjuhlista ja matkalaukut pakattiin noin kahdessa minuutissa kun toinen jo odotti autossa kytkin tuntumassa. Linnan Juhlista ehdin nähdä sen verran, että ens vuonna Lahes!

Lontoo. Sadetta, räntää, teetä, olutta, epämääräistä ruokaa ja kylmä ja kuuma kraana erikseen. 

Korkeel.

Tarjolla on tässä teille pieni lähes käsityötön raportti pienestä retkestä Lontooseen. Siinä vaiheessa kun marraskuun sumu oli häipynyt lentokoneen ikkunoiden takaa, olin jo täysin tyytyväinen matkaan. Aurinko, tuo outo valoilmiö. Sen sijaan, että esittelisin teille turistiposeerauksia, joita niitäkin siis on riittämiin, matkaraportin kertoo tällä kertaa helmihampainen kaverini*. 

Mitä punaista voisi vielä olla?

Noniin, tääl me ollaan. On punaista puhelinkoppia, punaista bussia ja mikä ihme tota liikennettä vaivaa. Onneksi suojatien reunassa sanotaan, kumpaan suuntaan pitää katsoa! Ovetkin aukeaa väärinpäin. Hotellihuoneeseen kun ne mua yritti viedä, niin ovi ei auennut millään. Ääni olkapäältä sanoi, että "toiseen suuntaan", jolloin se yritti nostaa ovenkahvaa ylöspäin alaspäin painamisen sijaan! Ei näin! Toiseen suuntaan tarkoitti, että ovea pitää työntää eikä vetää. Voi väärinpäin avautuvat ovet, meinas se yks seota niitten kans!

Iso Pentti.

Hotellin ovelta ei ollut pitkä matka Big Benin juurelle. Käsittämätön goottihenkinen rakennus ja kellon kumea sointi. Mahtipontista, sanoisin. Tuullakin siellä taisi kun noi ripset pakkas silmien eteen. 

Tääl mä oon!

Matka Tower Bridgelle oli yllättävän pitkä, vaikkei sitä jalan pitänytkään taittaa. Eipä silti, eihän mulla niitä jalkoja edes ole. Koska matkaporukkamme yritti nähdä kaiken mahdollisen kolmessa päivässä, ei ollut aikaa jäädä Towerin kammioita tutkimaan ja koska silmäni ovat niin pienet ja mustat, en siellä varmaan olisi mitään nähnytkään. Mutta silta oli komea, ehkä mun suosikki koko reissulta! Eikä sillä sillalla tarvinnu edes käydä, sivunäkymä riitti oikein hyvin.

Charles unohti puhaltaa lehdet. Tai pyytää Harrya puhaltaan.

Meillä oli aivan täydellinen matkailma. Ei pisaraakaan mitään sadetta tai edes sumua, Buckinghamin palatsin ääreltä käveltiin kohti Knightsbridgeä aivan valtavien lehtikasojen keskeltä. Mää luulen, että mun lisäkseni niiden lehtien joukkoon olis joku muukin halunnut mennä. Ei malttanut kenkiään edes tosta siirtää.

Totkai.

Pubeista sai hyvän oluen lisäksi myös ruokaa. Joo, sai ihan oikeesti, vaikka juuri siitä ei sattumalta mitään todisteita olekaan. 

Jingle bells.

Tajus ne pitää mut erossa niistä pintin kokoisista tuopeista. Pääsin seinälle huilaan ennen kuin....

Tube.

..korvissa kaikui taas: "Mind the gap." Valaistumisia koettiin mm. metrojen sisällä olevien kaiteiden väristä. Se kaiteen väri kertoi aina, millä linjalla oltiin, jos jostain syystä sattui sen unohtamaan tai huomaamaan. Oooh. Suosikkiasema oli Covent Garden; ihan täydellisen sinapinkeltaiset laatat siellä seinillä ja muutenkin sopivan vanha ja vähän rapistunut tunnelma. 

Pakko mun o huutaa!

Saatoimme eksyä myös aivan liian valtavaan ihmispaljouteen. Ahtaus ja ruuhkat eivät olleet meitä varten. London Eyessakin oli väljää verrattuna näihin nurkkiin ja katuihin. Eijei, nää ei ollu meitä varten, mutta pakolliset kuvat piti tietty ottaa. 

Onko tämä pubi? No ei ole.

Sit me etsittiin taas jotain pubia ja eksyttiin Trafalgar Squarelle. Olisin halunnut kiivetä niitten leijonien tassujen viereen. En päässyt. Taas ne laittoi mun päästä kasvamaan jotain. National Galleryyn olisi ollut kiva mennä, mutta riittikö kolmesta päivästä aikaa siihen? Jes, juuri näin.

Ei tarvii wifiä!

Kolme päivää meni tosi äkkiä. Riittävästi nähtävyyksiä, leppoisaa kävelyä, ihania maisemia ja hyvää tunnelmaa. Loma oli just sitä mitä pitikin, mutta silti mä sanoisin, että valkkaisin lentoliput seuraavaksi jonnekin muualle kuin Lontooseen. Ehkä. Jos olis vähän pidempi lentomatka, niin...

Pitsikaavion vuoro!

..olisin voinut saada koko huivin valmiiksi. Nyt jäi reunapitsiä vaille, mutta voiton puolella ollaan! Bambupuikoista en edelleenkään tykkää, mutta olosuhteiden pakosta ne oli valittava. Helsingin kentällä eräs vanhempi hipster-herrasmies (voiko olla? tukka harmaa=herrasmies, mutta oli pukeutunut kuin nuori; värikkäät korvanapitkin korvilla) tuli kysymään, että miten ne antoi sun tuoda noi tänne portille? Kommentoin lyhyesti jotain puikkojen materiaalista, johon herrasmies pudotti vastaukseksi, että "voi ko mäkin olisin tiennyt!" O_o

Oih.

Enkä mä voi olla jatkamatta matkaraportointia vielä pätkän verran ensi kerralla, koska kävin Loopissa! Seuralaiseni luonnollisesti vastusti tätä pysäkkiä kaikilla mahdollisilla tavoilla ja asetti hidasteita sinne sun tänne, mutta onneksi päästiin Islingtoniin asti. Hurmaava pieni taajama, jonne kyllä voisi palata (ilman Loopiakin) milloin tahansa! 

Lankatunnelmia ens kerralla! 

*Helmihampainen kaverini on kotoisin täältä. Voin suositella lämpimästi!