11/24/2013

Silppua sieltä ja täältä ja pakettiahdistusta

Mää veikkaan että se on jotain helmikuuta kun mää taas ehdin mukaan siihen tuttuun kirjoitusrytmiin. Jouluun on to-del-la vähän aikaa ja vaikka kiellän ressaavani siitä, hakkaa taustalla kuitenkin ajatus tekemättömistä töistä. Suurimman voimattomuuden tunteen aiheuttaa aina uusi, mahtava idea, jonka toteuttamiseen vaan ei ole enää aikaa. Se on aina näin, parhaat ideat tulevat taatusti viime tingassa ja osa vielä viime tingan jälkeenkin. Peruskuvioita sekoittaa positiivisella tavalla tänä vuonna kahdet suuret juhlat (no toiset on vakio) sekä sitten se pienenpieni lomamatka...

Ompelukone surraa varmaan vielä aattoaamuna.




Serkulle Benningtoniin lähti raidallinen pipo. Sukuvika - eli suuri pää - aiheuttaa sen, että sopivia pipoja ei kaupasta kuulemma löydy. Ensiavuksi lähti tämä handulaisesta bfl-langasta neulottu peruspipo; toivottavasti lähtee sitten vaikka kiertoon, jos ei sovi. :)


Kuplat hypnotisoi

Messulankaa on päässyt jo puikolle kolmeen eri työhön. Kupla-lapaset ovat todella addiktoivat, nää pitäs suorilta tikuttaa valmiiksi. Kuvio on nerokas! Tein joku talvi useampia Bubble Hatteja. Kuvio on tässä sama, mutta aivan mahtavalla tavalla kaksivärisenä toteutettu! Niin tykkään! Lankana näissä on Pohjan Akka

Ei mahdu kansi kii!

Lahjalaatikossa on se tilanne, että kansi mahtuu kiinni vain tunkemalla. Uusimpia tulokkaita täällä ovat messumatkaneulomus eli Upper East Side -pipo sekä Antarktis-huivin toinen tuleminen. Silmukat silmukoina ja silleen, mutta mun mielestä tän Upper East Side- mallin suunnittelijan mielikuvat New Yorkista on nerokkaalla tavalla muotoiltu mallikuvioksi. Mää näen tässä Chrysler Buildingin ja Empire State Buildingin..näen, ihan oikeasti. :) Värivalinta ei ehkä osunut ihan nappiin, taidan tämän mallin toteuttaa vielä teräksenharmaana, niin sitten on mielikuva täydellinen. Tai joo, tää värihän on sitten se Central Park. :)

Antarktis oli toisellakin kerralla rentouttavaa neulottavaa. Tiheys poikkesi ohjeesta, koska tässä tuo verkko-osa pingottui paljon suuremmaksi kuin siinä aiemmassa työssä ja vyyhdillinen lankaa ei ihan riittänyt kaikkien toistojen tekemiseen. Lanka on Neulojien Yön ostos (se ainoa lankaostos) ja Lanitium ex Machinan single ply merinoa. Hyvin tosh merino lightin kaltainen lanka, ei siis lainkaan hassumpi!

Niin mutta se kansi ei siis mene kiinni. Tavallaan voisin heittää lahjaressin nurkkaan, koska täältä varmasti löytyisi jokaiselle jotakin, mut silti...

On tämä kans.

2 kommenttia:

  1. Herkullisia lahjaneuleuta! Jaa'a, miun lahjalaatikko vielä ammottaa tyhjyyttään :D Taisin tosiaan unohtaa koko lahjastressin tänä vuonna, itelleni oon vaan neulonut...

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)