4/10/2013

Käsillätekemisen sosiaalinen aspekti

Äkkiseltään voisi kuvitella, että kun paljon käsitöitä tekee, niin erakoksihan siinä tulee. Mä olen paikallisessa paperimediassakin huutanut että yhdessä tekeminen on kivampaa ja niin se kyllä vaan edelleen onkin! Lähipiirini on käsillä tekevää sorttia, ei ne varmaan muuten olisikaan mun lähipiiriä ja mää niitten. :D Muutama vuosi sitten päätimme kolmisin että kyllä nyt yks ompeluseura pitää olla ja perustaa. Pidettiin pari ekaa kertaa ihan "pöytäkirjaakin" (eli kirjattiin neulepäiväkirjan sivuille, mitä tehtiin) ja maalailtiin suuria kuvia, mitä voitais tehdä ja mimmosia tekniikoita oppia (huom! me ei opetella, me opitaan suoraan) ja harjoitella. 

Taisimme tällä kolmen hlön kokoonpanolla kokoontua oikeasti peräti yhden kerran kun yksi meistä sanoi, että sitäkin yhtäkin vois pyytää mukaan. No, näin teimme ja meitä oli neljä. Tällä kokoonpanolla mentiinkin puolisen vuotta eteenpäin kunnes merkillisten yhteensattumusten kautta tuli puhuttua ääneen tästä ompeluseurasta erään lankakaupan neuleillassa. Koska emme ihan kokonaan ole salaseura, kerhon uusi jäsen otettiin riemulla vastaan. Ekan kerran hän pääsi osallistumaan tapaninpäivän myrskyä seuraavina päivinä olleella kokoontumiskerralla ja normireitti pellon laitaan olikin sähkölinjojen korjaustyön takia tukossa. Onneksi kiertotie löytyi. Mä en tiedä, miksi mä tämmösenkin muistan. 

Sitten meitä olikin jo viisi. Mentiin hetki eteenpäin viime kevääseen. Saatiin uusia kyläläisiä ja arvoin facebookissa, onkohan tämä oikea henkilö kun lähetin ystäväpyynnön. Osui oikeaan ja muutaman viestin päästä hänetkin oli kutsuttu ompeluseuraan mukaan. Pyyntöä lähettäessäni en tiennyt, että taitava käsillätekijä tämänkin takaan löytyy! Muistini pätkii siinä kohdassa, että missä vaiheessa kuudes lenkki tuli kyytiin; se taisi olla viime kesän aikana. Piiri laajeni kylän ulkopuolelle ja saimme vierasvahvistuksen! Mahtavaa! 

Ringin kokoonpano on hyvin heterogeeninen. Joukossa on yksi sukulainen ja yksi sydänystävä, mutta muuten meitä ei kyllä tavallaan ole yhdistänyt muu kuin käsillätekeminen. Sittemmin ystävyys on syventynyt kovastikin (onhan? :D) ja olen valtavan iloinen ja onnellinen näistä uusista ja vähän vanhemmista tuttavuuksista. Porukasta löytyy mitä uskomattomampia taitoja! Matemaattisiakin! Taustoiltamme olemme kaikki hyvinkin erilaisia, eri alojen ihmisiä ja vielä ikähaarukkakin on useita kymmeniä vuosia. 



Tulevaa peittoa, joka on valmis pikapuoliin.


Tästä seitsemän naisen ringistä on muotoutunut arjen henkireikä. Kokoonnumme toistemme luona, emme säännöllisesti vuorotellen vaan aina siellä, kenelle sopii. Alkuperäinen tarkoitus olla tekemättä mitään tarjoiluja on vesittynyt kyllä ihan liikaa - joitakin kertoja olis voinut vaikka mässäilykerhoiksi kutsua. Mut me vaan olla niin taitavia siinäkin! Teimme taas kerran viimeksi päätöksen syödä vain teetä ja leipää, ei muuta. Tee on muuten semmonen meidän kerhon juttu ja panostuskohde. Sitä haudutellaan monessa pannussa ja pöytään laitetaan mitä ihanampia teepussikokoelmia. Mää en ole mikään teenjuoja ollut ikinä, mutta ompeluseuran fiilis on saanut mutkin tähän koukkuun mukaan. 


Peitto, joka valmistuu kuin Iisakin kirkko tuleville sukupolville. ;)

Joskus treffataan kerran viikossa, mutta kuukaudenkaan tauko ei ole ihmetyksen asia. Harmittaa se kyllä, mutta aina ei vaan ehdi. Tekstiviestirinki pyörii ja kokoontua voidaan lyhyelläkin varoitusajalla jos joku saa inspiksen kutsua väen koolle. Joka kerta kun saan viestin, jossa mainitaan lyhenne "OS", saan mielikuvan olympiska spelenistä. Varsinaiset väkerrysolympialaiset tosiaan. Kuvassa näkyvät peitot eivät ole omia töitäni.


Vyyhdinpitelijä löytyy aina

Aina eivät kaikki kerkeä itse tekemiseen mukaan. Mukana voi olla vain puhelemassa ja saamassa niitä tärkeitä aikuiskontakteja, jotka jossain vaiheessa arkea voivat olla elintärkeitä. Been there. 


Ei se pelkkää neulomista ole!

Ja siis ei me vaan neulota! Me tehdään muutakin. Ainakin joskus. :) Askarteluja ja myyjäisvalmisteluja on häärätty, mutta viimeksi yksi meistä verhoili pari tuolinpäällystä uudelleen! Niistä tuli hienot ja miten nopeasti ja tehokkaasti se kävi. Huoh. 

An mun ol, neulon ny.

Tärkeä osa kerhoa on uusien töiden ja tekniikoiden esittely. Sain kaukaa mahtavia tuliaisia, paketillisen Sharpieita! Näillä voi koristella vaikka mitä! Varokaa autonomistajat. Kuvassa näkyvä muki ei ole mun käsialaa vaan jonkun, joka osaa oikeasti piirtää. 


Meillä myös rohkeimmat purkavat töitä.

Rakkaat ompeluseuralaiset, kiva että ootte ja tuutte ja opetatte ja näytätte. Teistä saa inspiraatiota ja uusia ideoita. Kiitos kun olette olemassa.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalle! Mä olen just sellainen erakoitunut neuloja:) Pitäis saada oma kässäkerho pystyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avaa suusi mitä ihmeellisimmissä paikoissa, niin varmasti löydät kässäkavereita. :)

      Poista
  2. Kiitos, kun saan olla yksi "meistä"! Mahtava porukka! Tuleekohan eteen mitään, mitä me ei osata!! ;) Opitaan sekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule, me osataan kaikki. :) Kiitos ittelles.

      Poista
  3. Illan pieninä hetkinä tarkastelen näitä sun sivuja. Kateellisena... Voi kumpa minäkin... Ihania juttuja ja tekemisiä. Tulee mieli päästä itsekkin puuhailemaan jotain. Tähän jää kiinni. Kiitos ihanista nautinnon hetkistä :) ihanaa kevättä täältä yläpihan naapurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista. :) Terveisiä alapihalta!

      Poista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)