1/01/2014

Ennen kuin katsotaan tulevaan...

..pyöritään pieni hetki vielä viime vuoden tunnelmissa. Viime vuosihan jää suorastaan historiankirjoihin ainakin siinä, että palasin blogimaailmaan omien tuotosteni kanssa. Olen kyllä joka hetkestä nauttinut, tai ainakin sisäinen narsistini on sitä tehnyt. :)

Kiitos kun olette olleet mukana reissulla! 


Averysta lähdettiin

Tästä lähdettiin. 6.1. olen saanut valmiiksi kaulurin, joka edelleen odottaa viimeisteltynä uutta käyttäjää laatikossa. Muistan projektin olleen piiiitkäääääveeeeetiiiiiineeeeeen, jonka neulominen vaati jatkuvaa ohjeen seuraamista. Kaulurin esittelin täällä vasta kesällä kun sain sen pääteltyä ja pingotettua. Kliketi klik, tästä näet kuvan työstä. 


Yks suosikkisivuista

Vuonna 2013 siirsin hiukan käsityökirjanpitoa myös sähköiseen muotoon. Kuvasin kesäloman viimeisinä päivinä kaikki lankani Ravelryyn ja olen aika monta kertaa onnitellut itseäni tästä työstä. Vähän tämän jälkeen kirjasin sinne myös projektejani, joka sekin on ollut aika mukavaa. Hetkellisesti tämä jätti mun päiväkirjan sivuja valkoisemmiksi, mutta sittemmin sekin asia on korjaantunut. Joulunpyhinä kiinnittelin aika isot kasat langanpätkiä oikeille sivuille ja niittasin vyötteitä paikoilleen. Tämä Esjan-huivin sivu on yksi suosikeistani kirjassa, mahtavat värit. Huivi löysi uuden kodin vasta jouluna, mutta ilmeisen lämpimän sellaisen. Puolivuotta laatikossa ei ole pitkä aika ollenkaan...


Iha ihaneit lankoi ollu!

Jotain uutta on pitänyt joka vuosi oppia. Viime vuonna kokeilin ainakin ekan kerran kolmen puikon päättelyä ja olen ainakin yrittänyt opetella kahta uutta silmukoidenluomistapaa. Tämä jälkimmäinen ei ole ottanut tuulta alleen; muistan jättäneeni homman sikseen ihan joka kerta. :) Icord-päättelyyn sen sijaan olen rakastunut ja suunnittelen, mihin kaikkeen sitä oikeastaan voisi käyttää. 


Eisenniivväliä

Purkamaan en ole oppinut edelleenkään, vaikka todistettavasti sitäkin kokeilin tänä vuonna. Olen yrittänyt nauttia jokaisesta neulotusta silmukasta ja muistan, että käsityö on hauskanpitoa. Ei sen todellakaan niinvväliä ole. Tuotteille löytyy aina se sopivankokoinen käyttäjä jos aiottu koko ei olekaan sopiva. Liian vakavaksi ei saa touhu mennä. 

(munonpakkosaadatääNYTvalmiiksimääENvoimennävielänukkumaan sekä aaaaaaaMITÄmäänytneulonmullaEIolemitäänkivaatyötä!)
 

Jämiksiin lopetettiin

Vuoden viimeinen työ oli jämätossut, jotka täällä justiinsa esiteltiin. Innostuin näistä jämätöistä vuoden päätteeksi kyllä niin paljon, outoa. 

Numeroiden valossa vuosi näytti tältä:

Neulottuja töitä:  46 kpl
(valvottuja öitä: muutama)
Pipoja: 14 kpl
Huivi-kaula-ym.juttuja: 20 kpl
Vaatteita: 7 kpl
Jalkatuotteita: 2 kpl
Käsille lämmikettä: 2 kpl
Muita: 1 kpl
Neulottuja grammoja: 6684 g

Numeroita vähän kyllä hämää se yli kilon painoinen peitto. Luku tuntuis paljon järkevämmältä ennen sitä. Samoin mä ymmärtäisin, jos en olisi ollut töissä koko vuotta, mutta tavallaan sekin on vähän outoa..miten ihmeessä on ollut aikaa istua kutimet kädessä noinkin monen gramman edestä. Palaan loppuviikon aikana tulevien suunnitelmien kanssa; lähitulevaisuudessa tehdään keskeneräisiä valmiiksi, koska startiittismaximus on taas vieraillut täällä. Puikot alkaa kuulkaa olla vähis!


Ihanaa uutta vuotta kaikille kävijöille ja lukijoille, piipahtajille ja vakkarivieraille! :)

6 kommenttia:

  1. Tuottoisa vuosi takana :) Villarikasta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Neulottuja töitä, valvottuja öitä.. Ai kauheeta, Rekkamies (vai mikä sen nimi nyt on) alkoi soida päässä! :D Innokasta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäse! Emmää noita öitä muuten tohon olis luetellut! :D

      Poista
  3. Ahkera olet ollut! Mitenköhän paljon sitä neuloisikaan, jos ei tosiaan kävisi töissä...? :D
    Vähintäänkin yhtä ahkeraa neulevuotta toivottaen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan ettei yhtä sen enempää, koska ei makiaa mahan täydeltä kestä. :)

      Poista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)