9/14/2013

Kirje ystävälle

Salainen ystäväni,

miten osasitkaan ajoittaa pakettisi juuri oikeaan hetkeen. Sinulla on maagisia voimia. Epäonnistuneen ryhmäliikuntatunnin jälkeinen olo oli käsittämättömän masentava. Kropassa ei tuntunut miltään ja pää ei saanut tunnin aikana virikkeitä tarpeeksi ja energiaa piti johonkin saada purkaa. Tunnilta pois lähtiessäni muistin, että puhelin piippaasi SmartPost-koodia päivällä. Kävin kaupan eteisen kautta ennen kuin pääsin parantelemaan muljahtanutta nilkkaani.


Nuolen osoittama suunta.

Kun näin paketin, unohdin samantien 90% tunnin aiheuttamista harmeista. Pussukka juuri ja juuri mahtui sille osoitettuun koloon. Miten muhkea mötti. :) Pussukan tuntu antoi heti ajatuksen sisällöstä - ajattelin, että sinä olet ehkä ajatuksella valinnut kuorenkin. Kurkistin autossa kuoren sisälle ja sain vahvistuksen ajatukselleni. Wollmeisea! Tipuwollmeisea! 



Küken ja Pistazie vois hyvinkin sopia yhteen..tai Schwefel.

Laitoin jo tässä vaiheessa sinulle viestin ja kiitin paketista. Maltoin kuitenkin odottaa kerimisen kanssa hetken koska halusin tehdä sen valoisaan aikaan. Tässä vaiheessa selailin Ravelryssä sinun projektejasi ja huokailin lankavarastosi perään. Sigh. Olen aiemmin osallistunut vastaavanlaisiin mysteeri/teema-vaihtoihin, mutten koskaan aiemmin lankamaailman näkökulmasta. Salamyhkäinen toisten yllättäminen ja ilostuttaminen kyllä on mukavaa ja on hauskaa luoda kuvaa siitä paketin lähettäjästä..minkälainen ihminen minua on nyt muistanut. Sinulla on tosi pirteän värisiä töitä ja sitten se KYH-touhu..ihmettelen aina, miten sitä jaksaa joku tehdä. :) Ja niin monta valmistakin työtä jo!



Vähitellen, vähitellen.

Mietin koko kerimisen ajan, miten sää oot saanu nää asiat näin piukkaan kieritettyä tänne kerän sisälle! Kerä painoi melkoisen paljon ja ensimmäisenä sieltä paljastui kaksi Angry Birds-patukkaa. Tein virheen kun nyppäsin ne irti heti kun ne olivat nypättävissä..sain aikaan melkoisen sotkun, jonka jälkeen keriminen merkittävästi hidastui. Vinkkinä siis sinulle, että älä toimi niin kuin minä toimin. Jos mielesi tekee nypätä jotain irti ennen kuin se on kokonaan irronnut tai paljastunut, yritä hillitä sormesi! :)

Sen jälkeen kulhoon kolahteli mainiosti sävyyn sopiva saippua sekä "kiljotuskalkkei." Namisi ilahduttivat erityisesti perheen pienimpiä; tällä hetkellä Omareista on jäljellä vain paperit. Paitsi siitä yhdestä, jonka ystävällisesti säästivät minulle. Saippua odottaa kellarin rappusilla että se pääsee suihkuun ja käyttöön. 


Kaikki tämä yhden lankakerän sisällä!

Yllätysten määrä lisääntyi loppua kohden mennessä! Lisää kiljotuskalkkei! Nappeja! Lisää nameja! Villapesuainetta! Helmenä lopussa itseneulottu tiskirätti! Aivan ihastuttava setti! Napit näyttävät oikeasti vanhoilta napeilta ja niitä on just sopiva määrä..enää puuttuu se työ näiden ympäriltä. Taisin ilmoittautumisen yhteydessä mainita jotain kiintymyksestäni keltaiseen väriin tällä hetkellä... Eikä langantilaamislakkoni ei tunnu ollenkaan niin vaikealta taas hetken aikaa kun on saanut jotain ihanuutta postin kautta käsiinsä. :)

Kiitos, salainen ystäväni T.
Olet syksyn piristys.


Lämpimin syysterveisin,

Anna-Mari

6 kommenttia:

  1. Ihana kirje :)

    Tämä oli ensimmäinen mysteerivaihtoni. Paketin kasaaminen oli hauskaa ja vielä hauskempaa on kuulla, että onnistui piristämään saajan päivän.
    Aurinkoista syksyn jatkoa!

    Salainen ystäväsi T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmassa kirjoitetaan liian vähän kirjeitä tänä päivänä! :)

      Poista
  2. Oi, miten ihana kirje! Mysteerivaihdosta ollut siis valtavasti iloa kummallekin teistä. Iloisuus ihan tarttuu - mikä on vallan ihana asia myöskin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin sen piti ollakin. Oman paketin kasaaminen on vielä kesken, hyvin suuniteltu on puoliksi valmista jo eli ihan hyvältä näyttää.

      Poista
  3. Mistä näitä vaihto juttuja löytää? Kiinnostaisi osallistua:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaihto tuli vastaan Raverlyn Kahelit-ryhmässä, mutta emmää mitään virallista alustaa tämmösten järjestämiseen kyllä tiedä. No, siellä nyt kumminkin tämmösiä jotain aina on. :)

      Poista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)