5/27/2013

Koska aina ei kaikki mene putkeen. Eikä sitä voi undo.

Se on sesonki nytte ja viikkotahti sen mukainen. Täksi viikoksi on ohjelmassa ainakin kolme mukavaa projektia vielä ja vaikka aikaa on vähän, luotto omiin kykyihin on valtava. Kyllä mä ne selvitän ja teen! :) Täällä on ollut vähän hiljaisempaa, mutta vain siitä syystä, että hirveä luomisvimma siis päällä ja aika pitää tehokkaasti käyttää siihen oikeaan tekemiseen eikä tekemisestä raportoimiseen. 

Lehtikuusta se on, ei mätäne ikinä.

Jos Pinterestissä olet joskus käynyt ja sieltä DIY & Crafts -osion avannut, et ole voinut mennä ohi sen vinkin, jossa tulostettuja valokuvia siirretään puulle tai kankaalle tai mille tahansa pinnalle. Ajatus tästä on muhinut mielessä jo pitkään ja äitienpäivän alla tartuin tähän..no, haasteeksi sitä kai voisi sanoa. Erityisesti näin jälkikäteen ajateltuna. Viime tipassa on ennenkin ne parhaat tulokset saatu.

Huoh. Pullo Art Mediumia ja muutama peilikuvana tulostettu valokuva ja mahtavaa, leveää lehtikuusilankkua. Luulis ettei näillä voi epäonnistua, mutta voi ja pahasti voikin! Jos ei lue ohjetta rauhassa ja ajatuksella ja tavallaan vielä ulkoistaa ohjeen luvun sohvalle, koska on itse  niin työn touhussa ettei malta takamusta tuolista nostaa sen vertaa että kävisi lukemassa ohjeen itse... 

Ei hyvä juttu.


En kutsuisi käsityön jäljeksi.

Art Medium piti ohjeen mukaan sivellä kuvapuolelle. Sivelin sen kuvan taustapuolelle. Ainetta ei olisi pitänyt levittää kuvan yli. Huolehdin siitä, että ainetta tuli mukavasti reunusten yli, mieluummin sillai reippaasti. 

Ja miten sitten kävi. Tässä olisi pitänyt tapahtua reaktio, jossa tulostimen muste siirtyy pintaan kiinni ja paperi, joka kuivumisen jälkeen kastellaan uudelleen, hierotaan varovasti hiertäen pois pinnalta ja näin pintaan jää vain kuva. Tai näin minä sen olen ymmärtänyt ja sittemmin myös lukenut ja opiskellut. Nojoo, ei tässä mun tapauksessa siis näin käynyt. Paperia oli vaikea saada vettymään, koska siinä oli myös taustapuolella sitä ainetta. Vaikka miten varovasti tätä touhua lähestyin, irtosi näistä se itse kuvakin aivan liian paljon. Valokuvantarkkoja näistä ei pidäkään tulla, vaan kuvien pitäisi vähän kulua ja rapistua; niin että näyttävät vanhentuneilta. Toista kuvaa en aloittanut edes purkamaan, koska ensimmäisen kanssa jo totesin että mönkään meni, niin jätin toisen sitten kokonaan käsittelemättä kuivumisen jälkeen. 

Lankun toiselle puolelle voisi tehdä uusintayrityksen. Keräilen pettymyksen kappaleita tän kanssa vielä hetken aikaa ja koitan sitte.

Ei tullu äitienpäivälahjoja näistä! Tuotantoporras pahoittelee!


Lisää kuvateksti

Tänään mää oon pitkästä aikaa vähän kirjonut. Ehkä nähdään tää lauantaina, ehkä joskus myöhemmin. Muistin vanhan lyijykynä+leivinpaperi-yhdistelmän ja tekstit sai sen kanssa oikein kivasti siirrettyä kankaalle. Raparperipuskaakin kävin katsomassa tänään, mutta kuka sen säilöntäajan vielä tänne johonkin mahduttais! Kukinnot sentään katkoin pois.

Aurinkoista alkanutta viikkoa, pus!

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä uuteen yritykseen! Mutta eikös se ole toisaalta hyvä että sen ensimmäisen yrityksen kanssa on tehnyt kaikki virheet, niin enää ei voi kuin onnistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on se suunta ylöspäin enää jäljellä. :)

      Poista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)