10/01/2013

Luuletsä olevas jamesbond, sanoin emmä tiedä mut jotain samaa meis on.

Viimeistä edellisessä postauksessa esitelty vesipalloilija muuttui välillä agentiksi kun kuvaaja vaan räpsi räpsimistään ja näin oli yhteys Jareen luotu. Tää on casino royal eikä mikään konttorishow.



Kuittämä tähä ny saadaan.


Maaliskuussa vietetään Malabrigo Marchia, jolloin kyseisen merkin lankoja saa alennuksilla monesta paikkaa, suunnittelijoilla on alekampanjoita ja Ravelry pullistelee projekteja, jotka on Malabrigon langoista nitkutettu. Sitten on madelinetosh May, madmay. Toukokuu tulisi aina viettää madelinetoshia puikoilla. Tänä vuonna vietettiin ekaa kertaa Plucktemberiä, joka on The Plucky Knitter -langoille omistettu syyskuu. Näihin tempauksiin en ole aiemmin ottanut osaa muuta kuin alennuksista nauttimalla, mutta nyt päätin jo heti kun tieto tästä Plucktemberistä tuli, että koitan ainakin saada jotain valmiiksi sen teeman puitteissa. 


Ihana ihana sänkipelto.

Ilmoittauduin mukaan Lowbrow KAL:iin. Täten oli malli valmiina ja enää piti vain valita lankojen väri. Tarkistin juuri, että olin ilmoittanut alunperin neulovani keltaisen pipon ja kirkkaan vihreän kaulurin, mutta miten nää ei ollenkaan kyllä siltä näytä. Joku syyskuu-moodi ehti vissiin päälle tässä välillä. Pipossa värinä on sinertävän harmaan Urban Iron ja lankana Primo Worsted. Kuvatekstistä (ehkä myös kuvasta?) pääsee Ravelryn projektisivulle.

Kaulurin näin siisti muoto on enää muisto vain.

Pipo kun oli valmis, huokaisin että nyt on tehtävä suoritettu. Kuitenkin lankalaatikko huuteli kaipaavansa tyhjennystä ja harmaa pipo sai kaverikseen pinkin kaulurin. Kahta vyyhtiä samaa väriä ei mulla tätä lankaa ollut kuin kolmessa eri värissä. Se vihreä näytti liian vihreältä ja emmää missään nimessä halunnut samasta väristä tehdä kauluria ko mitä pipo on (se vasta hullua olisi ollut) joten pinkillä mentiin. Sävyn nimi on Blush. Hassusti nämä vyyhdit olivat keskenään melko erilaisia, mikä nyt käsinvärjätyille langoille sallitaan vaikka olin ostanut nämä samasta erästä. Tein poikkeuksellisesti melkein koko kaulurin kahdelta kerältä! Sävy oli just sama, mutta toisessa vyyhdissä oli paljon enemmän valkoisia/vaaleita kohtia. Onneksi jaksoin kikkailla, ero olis muuten ollut valmiissa työssä huomattava. Ja tästäkin pääsee Ravelryn projektisivulle kuvatekstiä klikkaamalla.

Oota hetki, laitan tän aseen tänne taskuun. :D

Ennen kuvien ottamista tää setti meni jo äitille synttärilahjaksi. Olen jo nähnyt hänet pyöräilemässä nämä yllä, joten ovat päässeet käyttöön! Jee! Tässä kuvassa yritän peitellä sitä, että piilotan silmälasit usein kuvaustilanteissa johonkin. Oikeasti mä en siis missään kuvassa näe edes sitä kameraa, kuvittelen sen olevan vaan jossain siellä päin. Onnistun näyttämään tässä kuitenkin siltä, että suoritan jotain salaista tai jopa vaarallista tehtävää. 


Profiilikuva-ainesta!
Joo, oikein mukava oli Plucktemberiä viettää näiden parissa ja kuten olette huomanneet, jotain muutakin ehti puikoille. Ei tämä uusien töiden aloittaminen ole kyllä mistään kotoisin, nyt on oikeasti sellainen olo, että kaikki puikot käyttöön vaan ja langat kerälle! Ideoita tulvii jokapuolelta! Sammuttakaa joku se virta hetkeksi! Operoin vaaravyöhykkeellä!

12 kommenttia:

  1. Sama vika: liikaa ideoita ja mulla ihan liian vähän aikaa! Kivoja töitä, jäin lukijaksi.

    VastaaPoista
  2. Hienot synttärilahjat. :) Kyllähän ne projektit pikkuhiljaa aina valmistuvat, vaikka olisi montakin kerralla kesken (kunhan ovat oikeilla raiteilla ja muuten tolkkuja, toim.huom. :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyydän sitä tolkkua sit sulta, musta tuntuu että oon kadottanut sen kokonaan.

      Poista
  3. Oi kuinka kauniita neuletöitä! :) Väritkin sointuvat kauniisti yhteen :)

    VastaaPoista
  4. Mäkin aloitan koko ajan uusia töitä. En tarttis enää yhtään sukkaparia, mutta niin vaan on kolmet taas tulossa... Vaikka pitäis tehdä muutamaa villatakkia ja huivia ja mitä kaikkea. Argh.

    VastaaPoista
  5. Kyllähän tämä sellainen loputon suo on... Aina löytyy ihanampi ohje ja lanka - ja töissäkin pitää käydä, että saa ne ostettua! Ja jostain pitäisi kaivaa sitä aikaa...
    Mut herrasmieshenkeen otan tästä kaiken irti... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiih! Sä teit sen! Mä mietin, että kumpa joku jatkais noilla sanoilla; mietin, että se olis kyllä tosi välkkyä. :)

      Poista
  6. Nää tempaukset olikin miulle ihan uusia, varsin mainiolta kuulostaa! Ja kaunis tuli setistäkin, kyllä äidin nyt kelpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, ei mennyt hukkaan tämäkään päivä! :)

      Poista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)