3/23/2013

Jämä(lanka)vitsien kaatopaikka

Mulla odottaa muistikirjassa valtava spektaakkeli aiheesta "älä ikinä heitä mitään pois", mutta näin pienessä määrin lähestyn aihetta jo tässä vaiheessa. Tein ennen joulua ihanan pirteät raitasukat, joissa oli yli viisikymmentä pääteltävää langanpäätä. (Vanha mummu neuvoi jälkikäteen että ne ehkä olis jotenkin voinut välttää..ens kerralla muistan!) 


enemmän duoo ku sooloo

Kirjasin tietenkin kaikki käytetyt langat kirjaani ja koko sivu siinä meni. Langanpäätkin on vielä tallessa, mutta kuinkas ne eivät tänne sivulle ole ehtineet... Olen erityisen hyvä muistamaan sävyjen nimiä - näitä ei taatusti ole vyötteistä tarkistettu. Ihmisen päähän mahtuu paljon kaikkea turhaa. Toinen turhan tiedon aarrelaarini liittyy autojen rekisterinumeroihin! 


Voi te ihanat pienet pallerot


Pätkät pötköllään


Jämälangoille on arvoisensa säilytyspaikat. Keränlopuille on kaksi lasipurkkia ja pienempi purkki on vielä päättelyn jälkeen jääneille pätkille. Kaikki pitää säästää! Langanpätkien purkki on vanha Bertolli -pastakastike purkki, jossa on tommonen kiva, leveämpi kansi. Kansi on spraymaalilla maalattu mustaksi. Näitä sprayattuja kansia on enemmänkin, mutta kivat purkit alkaa olla lopussa! Miksi kaikkiin tuotteisiin muutetaan tylsät, samanlaiset purkit ohuella kannalla!? Dole-ananaskuutiot lasipurkissa on vielä purkkien aatelia, mutta en malta semmosta hankkia kumminkaan kovin usein. Ja ne vielä vanhemmat Bertollit, jossa purkin pinnalla oli kohokuvioidut köynnökset...huoh. :) Trash is treasury.





Niin kauniin vihreää

Ikkunalla vihertää kovasti. Näitä on kasteltu hartaudella ja versoja on laskettu tarkkaan. Pienimmän purkki iti ensimmäisenä! Oon muistanut käännellä näitä, etteivät ihan kenoon kasva.


Jotain on tulossa...

Koska paperiaskartelukin on niin kivaa, niin väkersin reilun tusinan kutsuja tuossa pellon toiseen laitaan. Esittelen ne täällä sitten joskus jos saan luvan..melkoista kierrätystä oli niidenkin tekeminen! Älä heitä mitään pois!



Pizza onnistuu myös valmiina paloina

Mää lähden illalla huutamaan jippikayjeijeita ja olemaan syypää hymyyn ja mahtaako sokkakin irrota ja puhelinlangat laulaa! Väkersin illanistujaisiin pizzaa palamuodossa. Edellisessä Pirkka-lehdessä oli ohje kinkkurullille tms; jokseenkin tavallinen pizzataikina, levyksi kaulitseminen, siihen päälle tuorejuusto, täyteet ja rullalle ja muffinivuokiin ja uuniin ja nam. Tietenkään en saanut ohjeen mukaan tätä tehtyä, mutta hyvää tuli silti. Vuohenjuustoa. Slurps.

Huomenna huivikuvia. Tai maanantaina.

2 kommenttia:

  1. Ihana langanpätkäpurkki! Tuommoisesta minäkin haaveilen, mutta sopivaa purkkia ei ole vain sattunut tulemaan vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilta ne parhaat löydöt tekee. Toivottavasti onni potkii pian ja löydät omasi. :)

      Poista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)