3/30/2013

Lankalavvantai.

Jos vielä ette ole sitä ymmärtäneet, niin kerron erikseen, että mää nautin aikaisista aamuista. Tänään, lankalauantaina, ihmettelin kuitenkin, miksi herätyskelloni soi (ensimmäisen kerran) jo 5:3o, joka siis on se normaaliaamun heräämisaika. En mielestäni ollut mitään herätystä itselleni laittanut. Ihmeen kaupalla uni vielä tuli silmään ja heräsin herätyskellon soittoon taas 6:30. En ihmetellyt tilannetta yläkerrassa enempää vaan tulin alas todetakseni että puhelimesta oli aktivoitu herätykset myös 7:30 ja 18:30. Liekö pääsiäistipu käynyt vähän kokeilemassa yöllä puhelinta tai sitten tämä liittyy siihen kun yllätin pienimmän muuttamassa puhelimen ääniasetuksia eilen..sormet taisivat ehtiä näppäämään kaikki mun herätykset päälle. Hyvä näin, myöhään nukuttu aamu on pilalle mennyt aamu.

Mutta se lankalauantai - ihan mahtavaa! Kuvasin näin heti aamulla teille lankavarastoni, koska se on musta mukava aasinsilta tähän päivään. Lankalauantai sanan etymologia kertoo että oikeasti hiljaisen viikon päättävän päivän nimi tulee siitä, että ruotsinkielen sana 'långa' ja sen muoto långa lördagen on vaan meidän suissa muotoutunut muotoon lankalauantai. Mä en halua uskoa, että se asia on näin vaan että tää päivä on tarkoitettu langoille! Nostaisin lipun (vai kasan vyyhtejä) salkoon tän vuoksi, jos mulla olisi riittävästi pokkaa. :D


Musta lammas joukossa

Vaikka ulospäin saattaa vaikuttaa siltä, että mä oon suuri epäjärjestyksen nainen, niin lankavarastot mulla on kumminkin näin kivasti säilössä. Tai saattaa niitä kyllä tossa sohvan ympärillä vielä pyöriä jossain. Neljä muovilaatikkoa - siihen ne kaikki söpöläiset mahtuvat. Laatikot ovat säilössä kauhun valtakunnassa eli vaatehuoneessa. Mä meinaan nyt esitellä jokaisen laatikon teille yksitellen. :) Mustassa laatikossa ovat yhden lankavalmistajan langat, alimmaisessa on ei-niin-kivat langat ja nuo kaksi muuta ovat sitä peruskauraa. 





Alimmaisessa laatikossa ovat tavallaan ne hylkiöt. Mä en halua ajatella, että mun langat ovat hylkiöitä, mutta joukossa on kyllä oikeasti tuotteita, joista mää mietin, että "mitä hittoa mä ajattelin kun tän ostin." Täällä laatikossa on myös sulovilenismin tuotteita eli niitä, joita on ollut pakko ostaa kun halvalla sai. Yritin nyt etsiä sieltä muutaman helmen ja jos vaikka saisin käytettyä näitä pois. 

Veikkaan, että tässä on ostettu lankaa siitä syystä, että vyöte on niin ihana!

Joo, me halutaan kerälle!

Näissä kuvissa esiintyvissä langoissa ei oikeasti ole mitään vikaa. Kaikki ovat unelmanpehmeitä, villa tai villa-silkkisekoitteita. Yhteistä näille kaikille on se, että ne ovat yksisäikeistä, suhteellisen paksua lankaa ja mää en tajua, mitä näistä voisi tehdä. Näistä ei voi tehdä pipoa, koska se lörppääntyy aivan heti. Pieneen vaatteeseenkin nämä ovat liian lörppää lankaa, mä haluan ja tarvitsen kierrettä! Tämmöstä lankaa on ihan mukava neuloakin ja nämä väritkin miellyttävät mua kovasti. Jos jollain on mielessä projekti tämmöselle yksisäikeiselle dk/worsted-vahvuiselle langalle, niin pliis - jaa se kanssani. Ja tuo määrä, saishan tosta nyt oikeesti vaikka mitä.


Ikean pussit on parhaita.


Let the sun shine in.

Seuraavassa laatikossa on sekalaisesti sitä sun tätä; enimmäkseen ohutta 400m/100g lankaa ja enimmäkseen kaikkea värikästä. Joukossa on matkamuistoina ostettua lankaa, langan nimen vuoksi hankittua lankaa (jos värjäyksen nimi on "Hinnerjoki", niin eihän semmosta voi hyllyyn jättää!), klubilankoja sekä paljon yksittäisiä ihankivoja vyyhtejä. Matkamuistolangat päätyivät kuvaankin. Ylärivin keskellä oleva tummansininen vyyhti on hankittu kesällä 2011 Villavyyhdistä Helsingistä. Olin J:n kanssa katsomassa Bon Jovia (iiiiiiih!) ja seuraanvana päivänä ajelutin sitä ratikalla Villavyyhtiin. Ratikalla olis päässyt lyhyempää reittiä muutamassa minuutissa, mutta mä otin kaupunkimaisemasta kaiken irti ja ohjasin meidät pidempää reittiä pitkin sinne. Oikeassa alakulmassa olevat langat jäivät muistoksi viime kesän naisten retkeltä Porvooseen. Yövyimme Marian Pienessä Majatalossa, joka persoonallisuudellaan kyllä hurmasi meidät. Majatalon yhteydessä oli pieni lankamyymälä, josta emme yösijaa valitessamme tieneet mitään. Alleviivasin sen.



Ahdasta?

Harvinaisen harmoninen kokoelma.

Toiseksi ylin laatikko sisältää melkein ne tuoreimmat uutuudet ja kaikki näitämäenraaskineuloa-vyyhdit. Kuvan oranssi vyyhti on lähdössä juuri vaihtoon kun löysin tilalle samanlaisen tummansinisen, jota keksin tarvitsevani johonkin tulevaan projektiin. Aiemmassa postauksessa esitellyn mysteerihuivi Varjon alkuperäiset langat näkyvät myös ylärivin oikeassa reunassa. 



En yhtään tykkää sinapinkeltaisesta.

Nää on vielä ihanempia luonnossa!


Ylin laatikko eli joukon musta lammas on täynnä Wollmeisea. Onneksi näille langoille on lähipiirissä aina ottaja, joten näitä on oikeasti neulottu todella ahkerasti pois. Tää laatikko on näistä väljin ja laatikon päälle ei tarvitse istua saadakseen kantta kiinni. Kumminkin täällä on sopivasti kaikkea; muutamaa lankaa on villatakkimäärät ja sitten on muutama monivärinen ihanuus. Wollmeise vyyhdit ovat tiukkoja patukoita, lankaa keriessä pitääkin avatun vyyhdin aueta rauhassa jonkun tovin ennen kuin se keritään palloksi. Jos on tosi kiire aloittaa joku työ, niin tän vaiheen ehkä joskus saattaa silti unohtaakin. :)



Neitsytöljy on parasta.
Kuvan vyyhdit vasemmalta alhaalta: Pure Raku Regenbogen, Pure Olio Vergine x2, Pure Jeton, DK Safran, DK Jeton x3 ja sen yläpuolella DK Jeton ja sen yläpuolella Lacegarn Olio Vergine. Pussukka minikeriä on "Taste of Wollmeise" -pussukka viime syksyltä. 

Siinä teille lankaa ja lauantaita. Mulla oli tänään ensteks mahtavin kirppiskierros - lisää peltipurkkeja ja ystävä löysi aivan valloittavan haitarin! En o neulonut koko päivää, vaikka niin ajattelinkin alkuun. Nyt mä alotan.

2 kommenttia:

  1. Mikäs oli lankalauantain saldo? Aasinsilta noista sinapinkeltaisista langoista - joko olet nähnyt Nanson kevätuutuudet? Tuli heti sinä mieleen, kun hypistelin Nanson uusia, ihanan keltaisia paitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan jees saldoon päästiin, tartuin siihen työhön, joka vähiten kiinnostaa eli ne takin hihat. Enää toinen jäljellä! Kävin kurkkimassa Nansoja nyt kun mainitsit - aika jees! :)

      Poista

Kiitos kun jätit merkin itsestäsi. :)