Mitä mä en miehen vuoksi tekisi?

Taidon ja Käsityön viikko aloitetaankin aivan uudella aluevaltauksella. Räjäytän pankin heti kärkeen. Eilen vietettiin sympaattisia juhlia, joiden sankarin muistaminen aiheutti pään raapimista. Neuletöillä olin häntä jo muistanut ja mikään muu, valikoimasta löytyvä työ tai tekniiikka ei tässä tilanteessa nyt oikeen innostanut. Vuosi sitten pääsiäisenä sain aikaan neuletakin. Se oli kylläkin mallia cropped eli melko lyhyt ja hihatkin olivat lyhyet, mutta kuitenkin - takki mikä takki ja vielä itselle. Ja taskutkin siinä oli. Tänä vuonna tiesin, että aika piti käyttää johonkin muuhun kuin täyspäiväiseen puikkojenheilutteluun ja pitkäperjantaina tartuttiin siis seuraavaan projektiin:

Vähän washia ja joku on näköjään käynyt kynälläkin koristelemassa Pfaffia.

Omaa, askartelunurkkaustahan mulla ei ole, joten se on tämä yhdistetty olohuoneruokailutila, jonne mä tilaavievät projektini aina levitän. Tämän johdosta taas usein leviää pää, mutta näillä mennään nyt! Ompelukone on ruokapöydällä ja teknisistä syistä (ja laiskuudesta osittain) johtuen en saa sitä kuin keskelle pöytää. Kone on metallirunkoinen ja ruokapöytäkin pitkähkö, joten koneessa on käytössä tän pöydän äärellä vain kaksi vaihdetta. Hitaammalla mennään tikki rauhassa kerrallaan ja sillä toisella täysillä. Kaikki muut vaihtoehdot tästä välistä heiluttavat pöytää niin paljon, että ompelemista ei kertakaikkiaan tule hytkymisen vuoksi mitään.

versio 6.9.10

Kaivelin ensin yhtä niistä monesta Ikea-säkistä, että löysin sopivan lötköä farkkua. Leikkasin farkuista (jotka onneksi olivat kuuluneet jollekin melko reitevälle, että lahkeissa oli riittävästi leveyttä - mahtollisesti siis omat!) lahkeet pituussuunnassa auki ja pepun alta poikki. Sen lisäksi ratkoin taskut irti. Tarvitsin työhön vain toisen taskun ja kun olin sen ratkonut, kannoin jämät pannuhuoneeseen poltettavaksi. Kesti muutaman minuutin tajuta, että hitto se toinen tasku jäi ratkomatta ja eikun takaisin pannuhuoneeseen. Kaivoin kattilasta farkun jämät ja ratkoin toisenkin taskun, jos vaikka sitä joskus johonkin tarttee! Mikään kaavapiirtäjä en ole, mutta osasin tuohon sanomalehden aukeamaan sen verran viivoja piirrellä, että sain aikaan em. muodon. Kuten kuvasta huomaatte, en ensin tajunnut, että symmetrisen kuvion saa aikaan kun piirtää vain puolet taitteelle, niin toinen puoli on kuin onkin sitten samanlainen. Lähdin ensin piirtämään mallia keskelle sivua. Mutta oma kaava hei! Aika mahtavaa.

Kaveriksi tähän työhön vaadittiin jotain värikästä kangasta, jota löytyi sitten eräästä niistä monesta muovilaatikosta. Kirppislöytöjä, mitäpä muuta. Lisäksi tarvittiin huopaa. Sain mää kuulla kommentteja siitäkin, että huovat pitäisi itse huovuttaa, mutta niin pitkälle ei täällä inspis tällä kertaa kantanut. Joku roti.

Ni mihin mun pitäs kattoa?

Et o tosissas.

Hei tulkaa ny jo.

I give up. Luovutan.

Pienen lattiallaistuskelutuokion jälkeen mun edessä oli kasa kangaspaloja. Ympyröiden malleina on käytetty isoimmassa Tinkerbell-kahvikuppia, keskikokoisessa Piilopaikka-teekuppia ja pienimmät on piirretty kuohuviinilasin mukaan. Vaikka pitkäperjantai oli tosi pitkä, niin yötöiksihän se sitten meni. Joku olis saattanut vaikka harsia näitä kuvioita etukäteen kiinni, mutta totesin, että huopa on melko kiitollinen ommeltava, niin en vaivautunut moiseen.

Ilmeen valinta taisi olla pisin vaihe koko työssä.

Kohta puhkee silmät.

Päällikeompelu eli applikointi on kyllä viimisen päälle nysväämistä. Ei välttämättä yhtään mun juttu, mutta mitä mä en siis miesten vuoksi tekisi. En tiedä, miten tämä oikeaoppisesti tehtäisiin eli ompelin nämä napinläpi-toiminnolla/siksaksilla kiinni, koska se näytti kivoimmalta. Se lankojen vaihtaminen koneeseen ja tuki- ja liimakankaiden silittely ja oikominen ja leikkaaminen..näistä vaiheista mä en nauti.  Huomautan tässä välissä, että silitysrautani vaatii myös spesiaalikäsittelyä, koska olen onnistunut pilaamaan sen pohjan silittämällä siihen kangasvärejä kiinni. Rauta toimii vain leivinpaperin läpi ja se vasta on kivaa se semmonen silittäminen. On mulla askartelukäyttöön semmonen kakkosrautakin, mutta näköjään en ole vaivautunut/muistanut ottaa sitä silloin käyttöön kun todellakin olisi pitänyt. 

klo 00:16

Luovutin vähän puolenyön jälkeen. Aattelin, että farkkua on kurja ommella käsin, joten täyttöaukon pitäisi olla mahdollisimman pieni. Kuitenkin olisi pitänyt sen verran ajatella, että se pöllö (haa, paljastin!) pitäisi todella saada siis täytettyä ja näin sen aukonkin sen verran suuri olla. 

Mää oksalla yyyylimmällä...

Wassup!

Kiikkaa - kiikkaa - kiikkaa 

Onneksi pitkääperjantaita seurasi monta pyhää. Pienet apulaiset jaksoivat pienen hetken kerrallaan täyttää pöllöä ja mun sormilla sen homman tekeminen oli aika avutonta. Pöllön täytekin on kierrätettyä - lahjansaajan äitin vanhasta tyynystä. Keittopesin sen kuitenkin ensin. Vanutäyte ei ollut enää entisensä vaan oli jokseenkin mennyt pieniksi hiutaleiksi, joita siis yritimme ne kolme päivää tähdätä tänne sisälle. 

Tuli sitä valmistakin ja sitten lähdettiin ulkoilemaan. Tää olis tietenkin pitänyt ottaa mukaan autopesuun ja hiekkalaatikolle ja kuravelliin, mutta mutta..jäi lupa saamatta kyllä. Se irtiratkottu taskukin pääsi siis tänne taakse...

..ja hain sinne pienemmän kaverin mukaan. Raumalainen TaruLiina ei petä koskaan. Kaupassa on kaikkea pientä, ihanaa, käsintehtyä ja ekologista ja mä voisin ostaa sieltä kaiken. Tiesin, että Raisalta saa taskuun sopivan aarteen. Pikkuinen "laphipöllö" on Delfia designin heijastin, jonka saa sitten vaikka vaunuihin heilumaan. Pikkupöllön kaverina on vielä vihreä emaloitu sydänkoukku seinään kiinnitettäväksi. 

Ja kortti! Ai kauheeta! Meinas unohtua ihan oikeestikin. Olin leipomisvimmoissani ja suklaahuuruissa melkein unohtanut koko ristiäiskortin. Jäin lauantaina katselemaan Bridget Jonesia ja päätin kokeilla kirjontaa. (Oikein sopiva ajankohta aloittaa ja kokeilla jotain uutta tekniikkaa.) Huopaa ja jämälankapurkki viereen ja kuten huomaatte niin aivan vapaalla kädellä kirjottelin tuohon tuon. Huutomerkin piste on solmu.

Colin Firth on aika jees, mutta enemmän on moni muu mies. 

Mää oon tästä työstä kyllä pikkuisen ylpeä. En olis uskonut, että saan jotain näin oikeesti kivan näköistä ompelutyötä aikaan. Mun mielestä tässä tuli kumminkin suhteellisen pienellä vaivalla melkein ammattilaisen näköistä jälkeä. Materiaalivalinnat menivät nappiin ja kuten sanoin, huopaa on todella helppo käsitellä tässä tarkoituksessa. Sankarin äitikin luuli, että tää on jostain ostettu! Vaikka tekniikkani perustuu monasti virheen ja erehdyksen kautta oppimiseen, niin tällä kertaa kaikki jotenkin vain sujahti oikeille paikoilleen. 

Tykkään, tykkään, tykkään! Tää oli ilo antaa.