Työmatka-autoilua

Jos voisin, niin kävisin enemmän kuin mielelläni pyörällä töissä. Työmatkaa on kuitenkin vajaat neljäkymmentä kilometriä - ollut jo vuosikausien ajan - joten se asettaa haasteensa tälle toiveelle. Koska mä sit neuloisin, jos pitäs näin aikaisin lähteä matkaan? Pitkähkö ajomatka on siltä kannalta aivan jees, että pää ehtii tyhjentyä ennen kuin kotioven aukaisee ja aamullakin periaatteessa olisi aikaa henkisesti valmistautua töihin, mutta harvoin mää sitä siihen käytän. Tärkeempääkin tekemistä. :o)

Vuosien aikana mulla on ollut ihana mahdollisuus kulkea vähän aikaa kimppakyydillä ja hitto kun oon harmitellut jälkikäteen, että miksei sillon tajunnut neuloa/väkertää niitäkin matkoja?! Mutta se oli kivaa aikaa, luksusta kun oli juttukaveri. (Kiitos, S. <3) Julkisilla kulkuneuvoilla voisin päästä töihin niinä aamuina kun ei ole mitään poikkeuksia, mutten koskaan sieltä kotiin. Enkä kesällä koulujen kesälomien aikana. Eli se siitä. Mutta tykkään ajamisesta enkä sitä sillä valita. Valitsisin mielelläni jonkun ekologisemman vaihtoehdon, joskin tämä metsänvihreä poloinen menee kyl mun mielestä melkein siihen ekologiseen kategoriaan. :D

It's raining ho-hoos?

Poloisestakin olisi tarinoita kerrottavana vaikka miten. Pääasiat ovat, että siinä ei ole keskuslukkoa eikä radiota, niin voitte ehkä päätellä loput tästä suuresta sankarista. Mut kiva se silti on. :) Oon viime aikoina miettinyt, että mahtavatko mun "työmatkatutut" huomata, että poloisen taustapeiliin muutti eilen pieni pirteä pöllö. Mun piti ainakin miettiä sitä melkein koko ajan. 

Työmatkatutut on kyllä jännä juttu. Samaa reittiä olen nyt siis kulkenut vuodesta 2005 miinus kotivuodet ja tunnen hirvittävää sympatiaa muun muassa erästä rouvaa kohden. Tapaamme käytännössä joka päivä ja melkin aina vielä aamuin illoin ja mä voin luetella hänen autonsa rekkarin edellisestä ja nykyisestä autosta. Jos tän auton näen jossakin muualla, vaikka kaupan pihalla, tekee mieli hihkaista, että hei mää tunnen ton, vaikken oikeasti tiedä tästä rouvasta muuta kuin auton merkin, värin ja rekkarin. Ja rouvan tukkamallin ja sen, minkäväristä huivia hän tällä hetkellä käyttää. Jokunen vuosi sitten olin jossakin kansalaisopiston kurssilla ja siinä kurssipaikan pihalla huomasin myös tutun auton. Tämä oli eräs toinen auto, jonka kanssa tulimme vastatusten joka aamu ja jokseenkin vielä samassa kohdassakin. Kesti ehkä pari minuuttia kun mun oli jo pakko kysyä, että kenen toi pakettiauto on, että me melkein tunnetaan! :D Käsillätekeminen meidät(KIN) yhdisti ja hetken aikaa mulla oli moikkauskaveri joka aamulle kunnes tämä toinen rouva jäikin jo pois työelämästä. 

Mulla on myös aivan turha tapa tuntea ja muistaa ihmisten rekkareita. Tutkailen joka aamu, onko se se oikea corolla, joka tulee mua vastaan vai joku väärä. Pari samanlaista tummansinistä farmariakin tulee melkein joka aamu vastaan ja pitää olla tarkkana, kummalle morjestaa. Kyllä mä keskityn liikenteeseen, katon tuleeko tuttuja vastaan. 

Siitä aamun kolmesta vartista pitää jotenkin viihdyttävä itselleen saada. :)

Lievä karsastus ja vielä itseaiheutettu.

Mut nymmää en oo enää yksin! Mulla on Paavo kaverina - voihko hen nimi ol Paavo? Joo, vois olla, oikein söpö nimi. Ei oo karvanoppia, on tämmönen kaveri. Nauroin melkein ääneen kun mutkateitä ajellessa tämä tietenkin heiluu hauskasti tuossa roikkuessaan. Katotaan, miten kauan se jaksaa mua viihdyttää, melko pitkään luulen. 

Lankoina Paavossa on käytetty ties mitä jämäpalleroita, mutta turvallisuuden nimissä silmät ovat oikeat turvasilmät. Ohje neuvoi ompelemaan pienet helmet silmiksi ja tottakai niitä olisi löytynyt, mutta koska turvasilmäpurkkikaan ei osoita tyhjentymisen merkkejä, niin napsautin sieltä sopivat paikoilleen. Et jos joku koittaa tota syödä, niin ei irtoa sit ainakaan mitään vaarallista. Linkittäisin ohjeenkin teille, mutta se on tuossa paperikansiossa jo tallessa; lisään sen tähän myöhemmin.

Hopskeikkaa, tänään on taas outo ja erikoinen päivä ja eilinen retki onnistui ja siitä raporttia tulossa viikonlopun aikana ja siinä se sitten onkin. Tää viikko taputeltu. Ja se työmatkapyöräily vielä muuten - olen yhden kerran oikeasti pyöräillytkin kyllä töihin (en kyllä kotiinpäin enää) ja se oli aivan mahtava kesäinen aamu. Palkitsin itseni pystökaffeilla ja munkilla. 

Perjantaita, ystävät!